Pystyn taas juomaan kahvia. Olen herkkä kofeiinille ja sairauteni syvimmissä vaiheissa en pystynyt juomaan edes teetä, koska se laukaisi paniikkia ja voimakasta epätodellisuuden tunnetta. Rakastan aamukahvia ja nykyään voin jo nauttia yhden kupillisen sitä. Se tuntuu ihanalta. Juon mielelläni kahvini kermalla jotta nautintoni olisi huipussaan. Pieni asia, mutta se avaa aamuni ja laittaa sen järjestykseen. 

Olen huimaa vauhtia mennyt parempaan päin. Vieläkään en voi sanoa että olisin 100 % todellisuudessa kiinni, mutta jo lähellä sitä. Lääkitykset ovat auttaneet minua. Ne auttavat minua skippaamaan turhat ärsykkeet pois. Esimerkiksi jos käyn kaupassa pystyn hoitamaan kauppareissuni häiriintymättä liiasta ihmistungoksesta, äänistä, värien paljoudesta, tuotteiden kaoottisesta määrästä, ällöttävän kirkkaista valoista. Parhaiten kaupassa käynti sujuu, kun teen kauppalistan ja kuljeskelen kutakuinkin sen mukaan. Silloin pysyn hetkessä mukana enkä ikään kuin hajoa palasiksi äärettömyyteen. Sitä on vaikea kuvailla, mutta välillä minusta tuntuu että universumi ottaa minusta kiinni ja valun kaikkeuteen. Silloin en pysy koossa, en ole ääriviivojeni sisällä. Olen vain puhtaassa olomuodossa ja voin tehdä mitä vain.   

Olen hengellinen. En siis uskonnollinen vaan hengellinen. Uskon että tällä kaikella on tarkoituksensa ja olen kokenut tämän sairauden kautta jonkin suuren kokemuksen. Se kuulostaa lähestulkoon kuolemalta, kun henki jättää ruumiinsa, muuttuu energiaksi ja katoaa universumiin ollakseen osana kaikkeutta. Mutta minun tapauksessani se on tuntunut vain hirvittävän pelottavalta. En ole osannut ottaa olotilaa vastaan, koska se on fyysisesti tuntunut niin painajaismaiselta. Eikä ihme. Miten kukaan voisikaan ottaa jotain sellaista kokemusta vastaan josta ei ole ollut tietoinenkaan. Avautua täysin uudelle kokemukselle ja tavalle nähdä asioita. Se on pelottavaa.

Olen kuullut että monet ovat voimakkaan heräämiskokemuksen jälkeen sairastuneet vakavasti. Itselläni on tuttava joka sairastui vakavaan masennukseen koettuaan ensin suuren heräämiskokemuksen. Itse koin heräämiseni noin vuosi sitten ja elin jonkin aikaa hurmoksessa. Käänsin maailmankuvani ja näin sen kuten en ollut ennen ikinä nähnyt. Tai olin kyllä nähnyt, mutta en niin kokonaisvaltaisesti. Maailma oli mitä kaunein ja elävin. Kuinka typerässä kuplassa elämmekään täällä maapallolla tuhoten kaiken mitättömän rahan takia. Ehkä suurin muutokseni tässä muutoksessa oli se että osasin nähdä asiat kaiken opitun lävitse. 

Olen varttunut tavallisessa työläisperheessä. Isä sähkömies ja äiti siivooja. Olen tottunut siihen ettei rahaa ole aina ollut kaikkeen, mutta omiin unelmiinsa tulee panostaa. Minua on kehotettu aina tekemään töitä, olkoon työ mitä tahansa. Löysin kuitenkin jo lapsena taidealan ja olen sille tielle kadonnut. Eikä se ole vanhempiani haitannut. Kuitenkin vanhempanikin ovat aina työntäneet minua luomaan jonkinlaista uraa:  "Tee taidetta, mutta hanki työ, jolla elätät itsesi." Kun koin heräämiseni on ura ja työ tuntunut samantekevältä.

Olen alkanut kiinnittää enemmän huomiota henkiseen hyvinvointiin. Kliseiseltä saattaa kuulostaa, mutta ihmisen projekti on minä itse. Kehittää henkisyyttään, tehdä asioita joista pitää ja etsiä tehtävänsä elämässään. Ihminen on mitä kauneimmillaan puhdas olemisen muoto. Kunnioittaen,rakastaen ja ymmärtäen kaikkea ympärillään. En näe tärkeänä tai edes oikeana pitämällä yllä tätä maapallon kokoista kuplaa, jossa elämme kovin eksyksissä. Haluaisin kokonaan hajottaa tämän hölmön järjestelmän. Saada ihmiset näkemään maapallon ja universumin ilman keinotekoista systeemiä. Me olemme mitä suurimman rikkauden keskellä! Kuitenkin asumme kaupungeissa betonien keskellä. Teemme töitä kahdeksasta neljään, haemme lapset päiväkodista, teemme ruokaa ja katsomme telkkaria. Se kaikki on täysin keinotekoista elämää. Siinä ei ole mitään aitoa, se ei ole edes todellisuutta. Se on aivopesty kuva todellisuudesta. Voimme huonosti ja silloin on osattava päästää irti. Heittäytyä tekemään sitä mikä oikeasti tuntuu tärkeältä ja merkitykselliseltä elämässä.