tiistai, 17. maaliskuu 2015

"Sä olet vitun kaunis ihminen"

Rakastan ystäviäni. Tajusin sen jotenkin kokonaisvaltaisemmin sunnuntaina kun vietin syntymäpäivääni. Minulla on hvyiä, rehellisiä ystäviä. En ole kait ennen tiennyt kuinka paljon he minusta välittävät. En ole kait ennen käsittänyt sitäkään kuinka paljon minä heille annan olemalla oma itseni. Ansaitsen sen mitä heiltä saan. On tuntunut häkellyttävältä kuulla mitä ystävät minusta ajattelevat. Melkein olen hajonnut niihin kohteliaisuuksiin, jotka ovat tulleet sydämestä. "Sä olet vitun kaunis ihminen." Ystäväni rehellinen lause on jäänyt päällimmäisenä ja kivuliaan kauniina mieleeni. Miten joku voi ajatella minusta niin? 

Elämä voittaa, sairauteni pahimmat ajat on voitettu. Voin suurimmaksi osaksi hyvin. Uskallan nähdä ihmisiä, käydä kaupassa jne. Tietenkin mieluiten avopuolisoni kanssa, mutta kaikki ei ole ylitsepääsemätöntä yksinkin liikkuessa. Terapiassa käynti on vielä tuskaista, pelottavaa. Bussimatkat ja puhuminen saavat aikaan voimakkaita epätodellisia oloja. Kykenen kuitenkin käymään terapiassa, enkä ole pitkään aikaan käyttänyt rauhoittaviakaan. Vointini on kohonnut huomattavasti alle kahdessa kuukaudessa. 

Ainoa asia, mikä huolestuttaa on rahatilanne, joka on ollut tosi huono pitkään. Sairauspäivärahahakemuksen käsittely venähti yli kuukauteen, mutta hyväksyvän päätöksen sain. Ainakin osittain. Tammikuuta eivät suostuneet maksamaan, koska en pystynyt todistamaan mitenkään olleeni sairaana silloin. Se oli epäreilua. Molemmat hoitavat lääkärini olivat lomalla tammikuun. Sekä psykiatrisella puolella että terveyskekskuksen puolella. Minua pompoteltiin paikasta toiseen hakemaan lääkärintodistusta eikä kukaan tiennyt mitään. Lisäksi tammikuussa voin vielä todella huonosti.

Haluaisin muuttaa. En pidä tästä asunnosta. Betonikerrostaloasunto 70-luvulta. Haluaisin muuttaa puiseen, vanhaan omakotitaloon vuokralle. Se olisi ihanaa. 

 

  

tiistai, 3. maaliskuu 2015

Sairaus ja henkinen tie

Pystyn taas juomaan kahvia. Olen herkkä kofeiinille ja sairauteni syvimmissä vaiheissa en pystynyt juomaan edes teetä, koska se laukaisi paniikkia ja voimakasta epätodellisuuden tunnetta. Rakastan aamukahvia ja nykyään voin jo nauttia yhden kupillisen sitä. Se tuntuu ihanalta. Juon mielelläni kahvini kermalla jotta nautintoni olisi huipussaan. Pieni asia, mutta se avaa aamuni ja laittaa sen järjestykseen. 

Olen huimaa vauhtia mennyt parempaan päin. Vieläkään en voi sanoa että olisin 100 % todellisuudessa kiinni, mutta jo lähellä sitä. Lääkitykset ovat auttaneet minua. Ne auttavat minua skippaamaan turhat ärsykkeet pois. Esimerkiksi jos käyn kaupassa pystyn hoitamaan kauppareissuni häiriintymättä liiasta ihmistungoksesta, äänistä, värien paljoudesta, tuotteiden kaoottisesta määrästä, ällöttävän kirkkaista valoista. Parhaiten kaupassa käynti sujuu, kun teen kauppalistan ja kuljeskelen kutakuinkin sen mukaan. Silloin pysyn hetkessä mukana enkä ikään kuin hajoa palasiksi äärettömyyteen. Sitä on vaikea kuvailla, mutta välillä minusta tuntuu että universumi ottaa minusta kiinni ja valun kaikkeuteen. Silloin en pysy koossa, en ole ääriviivojeni sisällä. Olen vain puhtaassa olomuodossa ja voin tehdä mitä vain.   

Olen hengellinen. En siis uskonnollinen vaan hengellinen. Uskon että tällä kaikella on tarkoituksensa ja olen kokenut tämän sairauden kautta jonkin suuren kokemuksen. Se kuulostaa lähestulkoon kuolemalta, kun henki jättää ruumiinsa, muuttuu energiaksi ja katoaa universumiin ollakseen osana kaikkeutta. Mutta minun tapauksessani se on tuntunut vain hirvittävän pelottavalta. En ole osannut ottaa olotilaa vastaan, koska se on fyysisesti tuntunut niin painajaismaiselta. Eikä ihme. Miten kukaan voisikaan ottaa jotain sellaista kokemusta vastaan josta ei ole ollut tietoinenkaan. Avautua täysin uudelle kokemukselle ja tavalle nähdä asioita. Se on pelottavaa.

Olen kuullut että monet ovat voimakkaan heräämiskokemuksen jälkeen sairastuneet vakavasti. Itselläni on tuttava joka sairastui vakavaan masennukseen koettuaan ensin suuren heräämiskokemuksen. Itse koin heräämiseni noin vuosi sitten ja elin jonkin aikaa hurmoksessa. Käänsin maailmankuvani ja näin sen kuten en ollut ennen ikinä nähnyt. Tai olin kyllä nähnyt, mutta en niin kokonaisvaltaisesti. Maailma oli mitä kaunein ja elävin. Kuinka typerässä kuplassa elämmekään täällä maapallolla tuhoten kaiken mitättömän rahan takia. Ehkä suurin muutokseni tässä muutoksessa oli se että osasin nähdä asiat kaiken opitun lävitse. 

Olen varttunut tavallisessa työläisperheessä. Isä sähkömies ja äiti siivooja. Olen tottunut siihen ettei rahaa ole aina ollut kaikkeen, mutta omiin unelmiinsa tulee panostaa. Minua on kehotettu aina tekemään töitä, olkoon työ mitä tahansa. Löysin kuitenkin jo lapsena taidealan ja olen sille tielle kadonnut. Eikä se ole vanhempiani haitannut. Kuitenkin vanhempanikin ovat aina työntäneet minua luomaan jonkinlaista uraa:  "Tee taidetta, mutta hanki työ, jolla elätät itsesi." Kun koin heräämiseni on ura ja työ tuntunut samantekevältä.

Olen alkanut kiinnittää enemmän huomiota henkiseen hyvinvointiin. Kliseiseltä saattaa kuulostaa, mutta ihmisen projekti on minä itse. Kehittää henkisyyttään, tehdä asioita joista pitää ja etsiä tehtävänsä elämässään. Ihminen on mitä kauneimmillaan puhdas olemisen muoto. Kunnioittaen,rakastaen ja ymmärtäen kaikkea ympärillään. En näe tärkeänä tai edes oikeana pitämällä yllä tätä maapallon kokoista kuplaa, jossa elämme kovin eksyksissä. Haluaisin kokonaan hajottaa tämän hölmön järjestelmän. Saada ihmiset näkemään maapallon ja universumin ilman keinotekoista systeemiä. Me olemme mitä suurimman rikkauden keskellä! Kuitenkin asumme kaupungeissa betonien keskellä. Teemme töitä kahdeksasta neljään, haemme lapset päiväkodista, teemme ruokaa ja katsomme telkkaria. Se kaikki on täysin keinotekoista elämää. Siinä ei ole mitään aitoa, se ei ole edes todellisuutta. Se on aivopesty kuva todellisuudesta. Voimme huonosti ja silloin on osattava päästää irti. Heittäytyä tekemään sitä mikä oikeasti tuntuu tärkeältä ja merkitykselliseltä elämässä.

 

perjantai, 20. helmikuu 2015

Keinumista

Olotilani ovat parantuneet huomattavasti viime aikoina. En ole pitkään aikaan käyttänyt rauhoittavia. Uskallan käydä kaupassa ja kulkea bussilla. Olen enemmän kiinni todellisuudessa. Olen jopa tuntenut kevään läsnäolon.

Tällä hetkellä odotan päätöstä sairauspäivärahasta. Hain sitä tammikuun alusta toukokuun loppuun asti. Lisäselvityksiä jouduin laittamaan, koska tammikuussa en saanut sairaslomaa. Jouduin terveyskeskuksen ja psykiatrian pompotteluun, koska kukaan ei näyttänyt tietävän mistä minun tulisi hakea sairaslomaa. Lisäksi molemmat omalääkärini eli sekä psykiatrisella puolella, että terveyskeskuksessa olivat samaan aikaan koko tammikuun lomalla. Olin itse todella uupunut ja stressaantunut ja sairas koko tammikuun ajan. Oli hirvittävää hoitaa tärkeää asiaa sellaisessa tilassa. Toivon todella että saan sairauspäivärahaa, koska minulla ei ole oikeutta todennäköisesti toimeentulotukeen eikä myöskään työmarkkinatukeen.

Elämä ei ole aina helppoa,vaikka postiluukku huutaa maksamattomista laskuista. Elämä vie eteenpäin. Uskon että kokemuksemme ovat opetuksia. Meidän tulee peilata kokemuksiamme ja oppia virheistämme. Voimme katsoa ongelmiamme vasta hiukan myöhemmin,kun ne ovat jo ylitetty. Voimme miettiä mikä kaikki johti niihin, miten ne ratkaistiin ja mihin kaikki johti. Meitä johdatellaan eteenpäin. Oivallusten kautta näemme maailman avarammin.  

maanantai, 9. helmikuu 2015

Risperdal 1 mg

Olen käyttänyt sitä suunnilleen joulukuun puolivälistä asti. Lääkkeestä on haittaa, mutta ehkä pikkuisen hyötyäkin. Suurin voima olen minä itse, koneisto joka ottaa päivän vastaan joka ikinen aamu. Jumalauta että se on välillä rankkaa. Toisaalta välillä huojentavan helppoakin.

Risperdal määrättiin minulle tasoittamaan epätodellista oloani. Normaalisti sitä määrätään muistaakseni keskittymisvaikeuksia omaaville lapsille tai suurempina annoksina psykoosiin ja skitsofreniaan. Se on kuulemma tehokas lääke harhaisiin ajatuksiin. 

Minulle lääke jysähti saman tien voimakkaana väsymyksenä ja tunteiden turtuneisuutena. Ilo ja suru tulevat muistista, mutta mikään ei oikeastaan tunnu miltään. Toki minä reagoin asioihin kuten ennenkin, mutta tosiasiassa mikään ei tunnu oikeastaan miltään. Kaikki on tasaista. Seksikään ei juuri kiinnosta. 

Väsymys katosi ajallaan, kun totuin lääkkeeseen mutta sitten paino nousi pari kiloa. Se ei ole paljon, mutta minun on tarkkailtava etten syö liikaa. Lääke aiheuttaa useilla ihmisillä painon nousua eikä se ihmetytä. Välillä se aiheuttaa hampaiden yhteen puremista. Tuntuu että hampailla on pakko tehdä jotain. Lisäksi minulla on pakonomainen tarve syödä. Ei ole nälkä, mutta tekee vain mieli. 

Hyvää lääkkeessä on se, että en ole yhtä pelokas kuin aikaisemmin enkä pakonomaisesti takerru itseni tarkkailuun. Kuljen elämän mukana vähemmän murehtien. Uskallan kaupassakin käydä ilman rauhoittavia. Se on jo jotain se. Olen välillä joutunut turvautumaan bentsoihin turhankin usein. Tämän lisäksi olen aikaansaavampi nykyään. Välillä on tullut jo niitä päiviä jolloin olo on ollut "kuin ennen vanhaan". 

Punnittuani lääkkeen hyötyjä ja haittoja olen päättänyt keskustella psykiatrini kanssa lääkityksestäni. Toivon, että olisi jokin muukin vaihtoehto. Mikäli vaihtoehtoja ei ole aijon jatkaa tämän käyttöä ja toivon pikku hiljaa parantuvani. Haluaisin päästä tästä lääkityksestä mahdollisimman pian eroon, mutta paranemisen tie ei ole helppo. 

perjantai, 6. helmikuu 2015

Väsyttää

Olen väsynyt.Olen henkisesti tosi väsynyt olemaan ruumiissani. Järki sanoo, että paranemisen tie on pitkä, mutta mun keho hajoaa tän sairauden alle. On helvettiä, kun tuntuu että leijailen jollakin toisella tietoisuuden tasolla enkä saa palautettua itseäni tänne todellisuuteen.