Olen käyttänyt sitä suunnilleen joulukuun puolivälistä asti. Lääkkeestä on haittaa, mutta ehkä pikkuisen hyötyäkin. Suurin voima olen minä itse, koneisto joka ottaa päivän vastaan joka ikinen aamu. Jumalauta että se on välillä rankkaa. Toisaalta välillä huojentavan helppoakin.

Risperdal määrättiin minulle tasoittamaan epätodellista oloani. Normaalisti sitä määrätään muistaakseni keskittymisvaikeuksia omaaville lapsille tai suurempina annoksina psykoosiin ja skitsofreniaan. Se on kuulemma tehokas lääke harhaisiin ajatuksiin. 

Minulle lääke jysähti saman tien voimakkaana väsymyksenä ja tunteiden turtuneisuutena. Ilo ja suru tulevat muistista, mutta mikään ei oikeastaan tunnu miltään. Toki minä reagoin asioihin kuten ennenkin, mutta tosiasiassa mikään ei tunnu oikeastaan miltään. Kaikki on tasaista. Seksikään ei juuri kiinnosta. 

Väsymys katosi ajallaan, kun totuin lääkkeeseen mutta sitten paino nousi pari kiloa. Se ei ole paljon, mutta minun on tarkkailtava etten syö liikaa. Lääke aiheuttaa useilla ihmisillä painon nousua eikä se ihmetytä. Välillä se aiheuttaa hampaiden yhteen puremista. Tuntuu että hampailla on pakko tehdä jotain. Lisäksi minulla on pakonomainen tarve syödä. Ei ole nälkä, mutta tekee vain mieli. 

Hyvää lääkkeessä on se, että en ole yhtä pelokas kuin aikaisemmin enkä pakonomaisesti takerru itseni tarkkailuun. Kuljen elämän mukana vähemmän murehtien. Uskallan kaupassakin käydä ilman rauhoittavia. Se on jo jotain se. Olen välillä joutunut turvautumaan bentsoihin turhankin usein. Tämän lisäksi olen aikaansaavampi nykyään. Välillä on tullut jo niitä päiviä jolloin olo on ollut "kuin ennen vanhaan". 

Punnittuani lääkkeen hyötyjä ja haittoja olen päättänyt keskustella psykiatrini kanssa lääkityksestäni. Toivon, että olisi jokin muukin vaihtoehto. Mikäli vaihtoehtoja ei ole aijon jatkaa tämän käyttöä ja toivon pikku hiljaa parantuvani. Haluaisin päästä tästä lääkityksestä mahdollisimman pian eroon, mutta paranemisen tie ei ole helppo.